Oi ihana Toukokuu

Toukokuussako sitä jo ollaan?
Kevät on tullut vauhdilla. Puutarha huutaa kuopsuttamaan ja kylvämään. Kävimme ystävän kanssa Pihapiiri-puutarhamessuilla ja sieltähän tarttui mukaan paljon ideoita. Orvokeista ja Mårbacka-pelargoneista puhumattakaan.

Taimien kasvatusprojekti ei sujunut niin hienosti: Mustasilmäsusannat eivät nousseet ollenkaan ja Tuoksusyyshohdekukka sai päälleen mäntysuopavettä (juu, vielä viime syksyistä..) kun nappasin käteeni väärän suihkepullon ikkunalaudalta!!

Viimeisen viikon aikana olen flunssasta huolimatta häärinyt syksyllä rakennetun uuden kukkapenkin kimpussa. Kadun puolelle kaivoin juurimattoa ja pihan puolelle olen jo asetellut turveharkoista reunusta. Tuo turveharkko on ihan hauska keksintö. Varsinkin jos se alkaa vähitellen kasvaa sammalta niin kuin luvataan. Minä nimittäin rakastan sammalta!!

Ruohokin viheriö lupaavasti syksyllä kylvetyllä alueella. Vaikkakin maa näyttää melkoisen saviselta, kiitos onnettoman "mullan" jota viime syksynä hölmöyttämme hankimme. Täällä päin on ollut melkoisen kuivaa ja tuo savimaa kyllä näyttää sen lohkeilemalla ja pölyämällä. Olemme nyt yrittäneet kastella nurmialuetta, taitaa olla pian aika hommata halpa sadettaja, jottei nyt alkuun lähtenyt ruoho ihan kuivu ja kuihdu.

ORAVA-VAUVA KURRE KURRELAINEN:

Vapun aattona meidän pihaan ilmestyi tuttavallinen oravanpoikanen. Se juoksi ihan jalkojen viereen ja liehakoi siinä!! Yritimme pitää lapsille tiukkaa kuria, ettei siihen saa koskea, koska se on villieläin ja emo voisi sen hylätä jos siihen tarttuisi ihmisen hajua. Homma menikin siis aikamoiseksi oravan karkuun juoksemiseksi. Lievästi huvittavaa, sillä kyseessä oli tosiaan tennsipalloa pienempi nyytti!! Vappuna minäkin juoksin pitkin kukkamaita kun oravanpoikanen, Kurre Kurrelaiseksi nimetty, olisi niin kovin mielellään tullut syliin.Selitin säntäilyäni miehelleni sillä, että minuun iski täysin irrationaalinen oravanpelkotila!! Jostain syystä oravat eivät ole olleet vuosiin lempieläimiäni, ehkä siksi että olen törmännyt juuri tällaisiin liian kesyihin yksilöihin, jotka on opetettu hakemaan kädestä ruoka!! YÖK! Ensin pelkäsimme myös, että se voi olla aggressiivinen tai siinä voi olla joku tauti tai vähintään kirppuja.

Loppujen lopuksi pikkuinen oli vain niin armottoman suloinen, että kannoin sille ulos vettä ja maapähkinöitä ja vanhan punaisen baskerini. Ei se niistä tainnut paljon ymmärtää, vaikka poikani väitti, että yksi pähkinä olisi kiposta kadonnut!!

Vapun jälkeisenä päivänä orava-vauva taas hyppi luoksemme kun menimme ulos.  Silloin ajattelin, että olipa kaverilla emo jossain lähistöllä tai ei, niin tehtäväänsä se ei ainakaan enää kunnolla hoida. Siltä istumalta soitin paikalliseen löytöeläintaloon, jonka kautta sain villieläinhoitajan kiinni. Hoitaja lupasi tulla hakemaan oravavauvan jos saisimme sen laatikkoon. Eipä sitten muuta kuin etsimään pahvilaatikko ja pistelemään siihen riittävästi happiaukkoja. Itse oravan pyydystäminen olikin sitten helppoa. Sehän hyppeli taas ihan viereen kun menin sen luokse! Sitten vaan laatikko kyljelleen ja kannen avulla tuuppasin oravan sisään laatikkoon. Sieltä se sitten pisti nenänsä ulos ja ihmetteli mihin kummaan oli joutunut.
Hoitajan haettua Kurrelaisen kyytiinsä tuli minulle ihan haikea olo. Olihan se pikkuinen ollut ainutlaatuisen ihana pomppiessaan aina sinne missä itse kykki ja kuopsutti!!

Soittelin juuri äsken eläinhoitajalle ja hän kertoi, että orava-vauva oli sinne päästessään kyllä kovin laihassa kunnossa, ei olisi kahtakaan päivää enää pärjännyt yksin. Sanoi, että oli ihan oikein tehty soittaa apua ja toimittaa vauva hoitoon!! Nyt poikanen on saanut ravintoa ja alkanut syödä itsekseenkin jotain. Poika (meillä on siis orava-vauvatkin poikia;)) on kuulemma virkeä ja saanut saman ikäisiä kavereita, niin että eiköhän se siitä parane, vahvistu ja pääse johonkin tuuheaan metsikköön viettämään oikeaa oravan elämää!!

Ja meillä alkaa se koirakuume taas nostella päätään ;)
 Lisäilen kuvia vielä myöhemmin lisää, kun ehdin latailemaan!!