Uusi vuosi, uudet kujeet!!

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!!

Olen pitänyt pitkää päivitystaukoa ja miettinyt mitä tämän blogin kanssa haluaisin tehdä. Jos vaan aika riittäisi niin tänne olisi mukava kirjoitella meidän kuulumisia. Nyt on sen ajan kanssa ollut vähän niin ja näin. Olen kuitenkin ajatellut, että pidän blogia yllä ja kirjoittelen silloin tällöin. Tällaisena kuulumisten kertomiskanavanahan tämä blogi alun perinkin laitettiin pystyyn.

veljessarja raidallisissaan

No mitäs meille sitten kuuluu?

pakkaskakku pienelle miehelle

Ihana suloinen kuopuksemme täytti viikko sitten vuoden! Pikkumies on edelleen ihana hymynaama, vaikka osaa nykyään jo vähän kertoa myös mielipiteitään. Kovaääninen meininki kotoa on tarttunut myös kuopukseen. Syöttötuolissa istuessaan ukkeli huutaa innoissaan Jee! tai nostaa yhden sormen pystyyn ja sanoo ysh tai yph, mikä tietenkin tarkoittaa että yhden vuoden ikä on saavutettu!!

yksivuotias poseraa ja taapertaa rintamamieskärryn avulla

Keskimmäinen pienimies, joka viime syksynä kärsi kiukkukohtauksista, on ohittamassa suurinta ikäkriisiään. Alkukuusta kun merkitsiimme kalenteriin syntymäpäiviä hän ensimmäisen kielteisen kommentin jälkeen suostui tunnustamaan täyttävänsä kolmen vuoden sijasta neljä vuotta. Koville selvästi kuitenkin ottaa kun isoveli kehuu kuopusta ihanaksi. Silloin keskimmäinen juoksee kiireen vilkkaan äidin tai isä luokse ja sanoo: "Eiks niin ett määkin oon sulonen?" Ja onhan se pieni niin suloinen kun vaan olla ja voi!

Esikoinen on jatkanut koulunkäyntiään esimerkillisesti. Koulussa on alkanut luistelu ja hiihto, joista erityisesti luistelu tuntuu olevan mieleen. Naapurissa on takapihalle jäädytetty kenttä jossa pojat käyvät treenaamassa ja hiihtolatukin löytyy kadun päästä!! Eipä tarvitse kauaksi lähteä harrastamaan.

Me emme ole täksi talveksi ottaneet mitään erityistä harrastusta pojille. Esikoisella on niin paljon kavereita, ettei oikeastaan tarvitse. Keskimmäinen taas on niin pieni, ettei oikein vielä kaipaa. Toisaalta olen miettinyt, että olisi hyvä ottaa tavaksi, että jonain tiettynä päivänä harrastaisimme yhdessä perheen kanssa jotain. Näin talvella se voisi olla vaikka luistelua, hiihtoa tai uimista. Tärkeintä olisi, että yhdessä mentäisiin johonkin ja oikeasti tekisimme jotain kivaa yhdessä. Viikonloput meillä on enemmän ja vähemmän sellaista perheelle pyhitettyä aikaa, mutta usein silloin täytyy käydä ostoksilla tai muuten on sosiaalista menoa ystäväperheiden kanssa. Kivaahan se on ystäviä nähdä, sitä en tarkoita. Jotenkin kuitenkin koen, että olisi erityisen tärkeää luoda sellaista "meidän perhe"- fiilistä tähän pieneen laumaamme.

Kuopus kun täytti vuoden olen itsekin alkanut miettiä myös kodin ulkopuolista elämää enemmän. Jossain vaiheessa olisi kai suuntauduttava työelämään. Vielä se ei tunnu ihan ajankohtaiselta, sillä aion ensi vuoden olla vielä kotona. Mutta kyllä olen jo laittanut työhakemuksia menemään, lähinnä olen kysellyt lyhyiden sijaisuuksien perään. pääsisin vähän kurkistamaan kotitalousopettajan työhön. Jotenkin tuntuu hurjalta, tässä kun on jo neljä vuotta oltu kotiäitinä. Mitenköhän sitä taas pääsee työelämään kiinni? Kauhean vaikealta päätökseltä se kotoa lähteminen silti vielä tuntuu. Todennäköisesti tilanne on ihan toinen sitten kun kuopus on isompi. Osittain jännittää lasten kannalta, osittain jännittää oma pärjääminen opettajan työssä. Onneksi ei ole vielä mihinkään kiire, saa makustella asiaa ihan kaikessa rauhassa!!