Ruskeista silmistä, iloisesta naurusta, kovasta vauhdista ja hauskoista jutuista. Niistä on meidän pojat tehty. Meille poikia on suotu kolmen kopla, josta ei puutu vauhtia ja vaaratilanteita. Joskus pojat on tehty myös kiukkukohtauksista, isottelusta ja korvia viiltävästä kiljumisesta!! Sitä olen aina ihmetellyt, että miksi siinä lorussa pojat on tehty kaikesta iljettävästä ja tytöt kaikesta ihanasta ja suloisesta.
Maaliskuussa 2011 ikuistetut veljekset
Meillä esikoinen aloitti juuri koulun. Oli aika jännää katsoa, kun pieni poika meni suuresta koulun ovesta sisään ja aloitti koulutiensä. Ei siinä äiti voinut välttyä ihmettelemästä miten aika rientää, juurihan sitä pientä ihmistä ihmeteltiin Kätilöopistolla mummien ja kummien kera. Tällä viikolla poika on kulkenut koulumatkan ihan yksin. Meiltä ei kouluun ole kuin 400 m, eikä siinäkään ole kuin yksi kadun ylitys. Matka on siis aika helppo. Silti sitä oli maanantina ihan sydän syrjällään kun meidän suuripieni läksi itsekseen tepsuttelemaan koulua kohti. Reppu roikkui selässä ja takki repsotti auki.
Keskimmäinen menee huomenna ekaa kertaa yksin kerhoon. Kerhotossut haettiin tänään kaupasta, löytyipä hienot jääkiekkoilijamursutossut. Samalla löytyi esikoiselle talvisaappat alesta!! Meillä on kerhoa odotettu pitkään ja hartaasti. Viikissä kävimme kerran viikossa ryhmäperhekerhossa ja tykkäsimme siitä kovasti. Täällä emme ole perhekerhoon päässeet kuin muutaman kerran viime syksynä. Silloin keskimmäinen oli siitä aivan innoissaan, minä en niinkään, uusiin ihmisiin tutustuminen vie aina aikaa. Keväällä ilmoitimme keskimmäisen päiväkerhoon, mutta suruksemme jäimme ilman paikkaa. Onneksi olimme sitkeästi jonossa, soittelimme perään ja saimme ensimmäisen peruutuspaikan. Nyt vain toivon, että meidän pikkumies on tarpeeksi reipas olemaan itsekseen kerhossa uusien tätien ja lasten kanssa!!
Tässä uudet kerhotossut ja talvisaappaat vilahtavat
Kuopus ei onneksi ole menossa minnekään, se on aina tuossa ihan lähellä. Onneksi ei kuitenkaan enää ihan koko aikaa tissillä, kuten vielä pari kuukautta sitten. Nyt kun hedelmät ja porkkanat ovat alkaneet maistua, on rintamaidon tarvekin ihan selvästi vähentynyt. Jollain tapaa kiinteiden syöttämisen aloittaminen on itselle ollut aina jollain tappa ristiriitaista touhua. Toisaalta se pidentää syöttövälejä ja helpottaa elämää (ja vapauttaa äidin joksikin aikaa vaikka ihan itsekseen jonnekin..), mutta toisaalta siitä tulee niin kauhesti vaivaa. Meillä ei kaksi nuorinta ole kovinkaan helposti aloittaneet kiinteiden syömistä. Olenkin ihemetellyt miten pieni vauva voi ymmärtää laittaa suunsa niin tiukasti kiinni. Kuopus keksi vielä imaista alahuulen suuhun ja pistää ylähuulen tiukasti päälle. Eipä siinä lusikkaa suuhun saanut sitten millään. Jotenkin sitä sitten kuitenkin onnistuttiin pientä höynäyttämään ja nyt menee soseet jo vaihtelevalla menestyksellä massuun.
Aika menee niin lujaa, pian se pieni soseensyöjäkin on jo menossa kouluun. No, ei nyt kuitenkaan ihan vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti